lauantai 19. marraskuuta 2016

DONALD TRUMP JÄI HETI KIINNI HUIJAUKSESTA



Eipä julkaistu ennen presidentin vaaleja, että Trump HUIJASI yliopisto-opiskelijoita nimeään kanta-   vassa opinahjossa. Oppilaitos mainostettiin YLIOPISTONA, mutta sitä se ei ollut. Oppilaitoksessa oli myös heikot opettajat. Trump maksoi 25 milj. dollaria 7000: lle opiskelijalle korvauksia vältettyään siten oikeudenkäynnit. Sehän olisi ollut vielä nolompaa tuoreelle presidentille. Hirmuinen on vallanhimo T: llä, kun yrittää syöttää oppejaan jo opiskelijoille kovalla rahalla.

Trump sopi yliopistonsa petoskanteet 25 miljoo

nalla



Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump on sopinut omistamaansa opinahjoa vastaan nostetut petoskanteet miljoonakorvauksia vastaan. Trump maksaa yhteensä 25 miljoonan dollarin eli noin 23,6 miljoonan euron korvaukset ja välttää asiassa oikeudenkäynnin.
Niin sanotun Trump-yliopiston entiset opiskelijat olivat nostaneet kolme ryhmäkannetta, joissa syyttivät opinahjoa petollisista lupauksista. Opiskelijat maksoivat jopa 35 000 dollaria opinto-oikeudesta, mutta kokivat jääneensä vaille vastinetta.
Trump oli aiemmin ilmoittanut, ettei suostu maksamaan korvauksia, joten tuore sopimus on häneltä täyskäännös. Hän ei asianajajansa mukaan kuitenkaan myönnä syyllistyneensä mihinkään jupakassa.
Opinahjo on jo lopettanut toimintansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti