maanantai 18. tammikuuta 2016

62 IHMISTÄ OMISTAA PUOLET MAAILMAN VARALLISUUDESTA



Uskomatonta mutta totta. Oxfamin mukaan maailman varallisuus on keskittynyt yhä enemmän. Järkyttävää on, miten epätasa-arvoinen on maailma. Nimittäin 62 maailman kansalaista omistaa yhtä paljon kuin puolet väestöstä, eli 3 5000 000 000 ihmistä. Monetaristinen (Chicagon pojat) talouspolitiikka globalisaatiossa on johtanut tähän. Raju kehitys väärään suuntaan alkoi rebublikaanien Ronald Reaganin aikana (USA) 1980- luvun alkupuolella. Milton Friedmanin talousopit saivat yhä enemmän jalansijaa koko maailmassa.

1% rikkaimmista omistaa taas yhtä paljon kuin loput 99%. Vuodesta 1988 vuoteen 2011 asti köyhimmän viidenneksen omaisuus ei ole juuri noussut. Vastaavasti 10% rikkaimmasta päästä ovat lisänneet varallisuuttaan 46%. Jos tilasto olisi 1980 vuodesta asti ero olisi vieläkin suurempi. Uskomatonta, että maailma voi mennä näin väärään suuntaan. Noin 800 milj. ihmistä elää alle 1 Eurolla päivässä. Lisäksi kasvihuoneilmiö ja ilmaston lämpeneminen on tapahtunut ennen kaikkea rikkaan mailman vuoksi sekä eniten juuri rikkaimman osan ansiosta. Mihin menee maailma? Onko parannusta tasa-arvon suuntaan edes saatavissa?

Oikeastaan Friedmanin osuus maailman muuttamisessa alkoi Chilessä, jossa tehtiin sotilasvallankaappaus CIA:n tuella. Demokraattisesti vallassa oleva presidentti Aliende tapettiin, ja valtaan nostettiin hirmuvaltias Pinochet. Hänen aikanaan tapettiin tai hävisi tuhansittain chileläisiä. Itse muistan, kun tutkittiin sosiologian cum laude opinnoissa murhaa ja vallankaappausta Oulun yliopistossa v. 1972 syyskuussa. Mieleeni jäi, että lehdistä Uusi-Suomi ja Savon Sanomat jopa tukivat vallankaappausta. Huh, huh...



Kuvassa Milton Friedman (vas) ja Chilen diktaattori Pinochet




Kuvahaun tulos haulle milton friedman pinochet
Friedman ja Pinochet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti