keskiviikko 24. tammikuuta 2018

FBI:n johtaja Christopher Wray pani kovan kovaa vastaan



FBI:n johtaja uhkasi erota – syynä painostus erottaa Trumpin epäsuosioon joutunut varajohtaja

FBI:n johtaja Christopher Wray.
Julkaistu: 
FBI:n johtaja Christopher Wray pani kovan kovaa vastaan, Axiosin ja CNN:n lähteet kertovat.
Yhdysvaltain oikeusministeri Jeff Sessions on painostanut FBI:n johtajaa Christopher Wrayta erottamaan varajohtaja Andrew McCabenAxiosin kolme nimetöntä lähdettä kertoivat.

Wray kuitenkin kieltäytyi erottamasta McCabea. Sen sijaan hän uhkasi itse erota, jos McCabe joutuisi lähtemään.

CNN:n yhden lähteen mukaan Sessions olisi myös ehdottanut, että Wray erottaa James Bakerin, joka oli keskustelun aikaan FBI:n lakiasiainjohtajana. Baker siirtyi toisiin tehtäviin FBI:ssä viime vuoden lopulla.

McCabe on jo pitkään ollut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja republikaanien epäsuosiossa. Häntä on moukaroitu muun muassa Twitterissä, ja tiistaina Washington Post kertoi, että Trump olisi udellut keväällä, ketä McCabe äänesti vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti