keskiviikko 15. tammikuuta 2020


Brasilian sade­metsien tuho lisääntyi viime vuonna 85 prosenttia

Voi vaan kuvitella, kuinka paljon tuhoa metsäpalot ovat aiheuttaneet eri tavoin. Lisäksi hirvittävän suuri määrä on syntynyt ilmakehään hiilidioksidia - eli ilmastonmuutosta lisäävää kaasua. Samoin kun lasketaan yhteen kaikki metsäpalot maailmassa, eikä pienimpänä parhaillaan Australiassa raivoava paloketju, ilmakehää lämmittävät saasteet ovatsaaneet hirmuisen mittasuhteen. Ja kun ainakin osa on sytytetty tahallaan, niin mihin maailma on menossa?


Amazonin sademetsää paloi muun muassa elokuussa.
Amazonin sademetsää paloi muun muassa elokuussa.
Julkaistu: 4:00
Metsätuho on suurinta viiteen vuoteen.

Brasiliassa Amazonin sademetsien tuhoutuminen kasvoi viime vuonna 85 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, käy ilmi tuoreista tilastoista.
Sademetsää tuhoutui yli 9 000 neliökilometriä, mikä on Brasilian kansallisen avaruustutkimusinstituutin mukaan enemmän kuin viiteen vuoteen.
Tiedot on koottu satelliittijärjestelmällä, joka seuraa metsien hävittämistä reaaliajassa.
Viime vuonna Brasilian pohjoisosia peittävää Amazonin sademetsää piinasivat laajat metsäpalot. Edellisvuoteen verrattuna palojen määrä kasvoi 30 prosenttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti